Pohjois-Kroatiasta, Kastavin kylästä läheltä Rijekaa löytyy yksi Kroatiassa pitkään asuneista suomalaisista. Anna Šturm saapui ensimmäisen kerran maahan jo kolmekymmentä vuotta sitten, vaikka varsinainen muutto tapahtuikin ‘vasta’ vuonna 1992.
Anna kertoo, että kaikki sai alkunsa Lappeenrannassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa, jossa hän oli töissä vaateliikkeessä. Samassa ostoskeskuksessa oli tanssiravintola, jossa esiintyi saksalainen bändi, jossa kosketinsoittimia soitti kroaatti nimeltään Koli. Tuolloin tapana oli kokoontua töiden jälkeen lasille läheiseen pubiin, ja siellä eräs Annan ja Kolin yhteinen tuttu esitteli heidät toisilleen. Yhtenä päivänä sitten Koli ilmestyi Annan työpaikalle. “Ajattelin tuolloin, että mikäköhän tyyppi tuo viiksivallu oikein on”, Anna muistelee, mutta lisää samantien, että siitä se sitten kuitenkin lähti. Kolin bändi esiintyi ympäri Suomea ja myös mm. ruotsinlaivoilla, ja Anna reissasi perässä tapaamassa tuota viiksivallua.
Kaukosuhde johti lopulta siihen, että Anna huomasi asuvansa Kolin kanssa Saksassa. Se ei kuitenkaan tuntunut kodilta, ja kun Koli oli kotoisin Kastavista Kroatiasta, syntyi pariskunnalle ajatus muuttaa sinne. Ja näin tehtiin. Anna kertoo, että muutto Kroatiaan ei todellakaan ollut kaikista miellyttävin, sillä pariskunta saapui maahan juuri, kun se oli keskellä sotaa. Kaupoissa ei ollut tavaraa, eikä kukaan oikein tiennyt, mitä Kroatialle tulee tapahtumaan. Mutta Anna ja Koli asettuivat kaikesta huolimatta Kastaviin.
Sota rauhoittui ja elämä tasaantui. Vuonna 1995, kun sotatilanne kärjistyi uudelleen, Anna ja Koli päättivät lähteä Suomeen. Kroatiassa oli käynnistetty liikekannallepano, ja miehet kiersivät kylissä jakamassa palvelukseenastumismääräyksiä. Anna kertoo: “Lähellä se oli meilläkin. Olimme pakanneet auton valmiiksi, kun pihaan ilmestyi mies, joka oli tuomassa Kolille määräystä ilmoittautua kasarmilla vielä samana päivänä. Hän huomasi, että olimme lähdössä, ja sanoi, että menkää, menkää nopeasti rajan yli. Hän kertoisi eteenpäin, ettei ehtinyt tavata Kolia.” Näin pariskunta ajoi Suomeen, jossa he viettivät Kroatian sodan loppuhetket. Takaisin he palasivat vuonna 1996.
Anna on siis eräänlainen kroatiansuomalaisten veteraani, onhan hän asunut täällä jo lähes kolmekymmentä vuotta. Anna puhuu sujuvaa kroatiaa, hänellä ja hänen tyttärillään on kaksoiskansalaisuudet eikä Anna haikaile enää takaisin Suomeen. Entisestä kotimaastaan hän kertoo kaipaavansa lähinnä sinappia, sillä kroatialainen sinappi, väittipä kuka tahansa ihan mitä tahansa, on lähes syömäkelvotonta. Kroatian uutisten toimitus yhtyy arvioon täysin. Ja ai niin, Lappeenrannasta alunperin kotoisin olevan Annan on pakko mainita kaupungin torin Atomi ja Vety. Mitään vastaavaa ei Kroatiasta löydy.
Suomessa Anna kertoo käyneensä viimeksi noin kymmenen vuotta sitten, eikä sinne houkuttele oikeastaan mikään. Ei edes edellä mainitut Atomi ja Vety. Suomessa asuvat sukulaisetkin pääsevät helposti Kroatiaan. “Joskus harvoin mieleen nousee tiettyjä hetkiä, joita ei Kroatiassa välttämättä kykene kokemaan. Kesäilta saunan jälkeen terassilla tyynen järven rannalla…”, Anna kuvailee. Mainittakoon tässä yhteydessä, että häneltä, aivan kuten useilta muiltakin tänne muuttaneilta suomalaisilta, löytyy luonnollisesti sauna talostaan.
Kun Annalta kysyy suosituksia lomakohteista, hän kertoo itse nauttivansa kotiseudustaan Kvarnerista, ja ennenkaikkea Istriasta. Kvarnerissa on vaellusta harrastavalle Annalle tärkeitä vuoristoja, talvisin jopa hiihtokeskuksia, mutta lähistöltä löytyy myös rantaelämää. Niinpä Kvarnerin alueella voi periaatteessa yhden päivän aikana käydä ensin laskettelemassa ja sitten viettää iltapäivän rannalla. Istria puolestaan on Annan lempipaikkoja: “Sieltä löytyy koko ajan uutta. Ja vaikka jossain olisi jo kerran tai kaksi käynyt, kun sinne menee uudelleen, kaikki näyttää ja tuntuu jälleen kerran uudelta. Minä muuttaisin Istriaan heti, jos se olisi mahdollista”.
Mitä Annan tulevaisuudensuunnitelmiin sitten kuuluu? Pyöriikö Suomeen paluu mielessä? Anna kertoo, kuinka kaikki arvelivat paluun olevan edessä Kolin menehdyttyä vaikean sairauden murtamana. Mutta ajatus ei käynyt mielessäkään: “Me olimme rakentaneet tänne talon ja koko elämäni oli täällä. Miksi ihmeessä minä siis Suomeen olisin lähtenyt? Nyt nautin täällä lapsenlapsistani, kaksivuotiaasta Kirasta ja vuoden vanhasta Elenasta, ja mummouden mukanaan tuomista hetkistä. Minun elämäni on täällä”.
Anna pitää Facebookissa yllä suosittua Kroatia info -ryhmää, jossa jaetaan tietoa Kroatiasta.