Dubrovnikin vanhassakaupungissa sunnuntaina 5.9. järjestettävässä Kävele Naiselle Ammatti -hyväntekeväisyystapahtumassa esiintyy suosittu ja useita palkintoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin kahminut mentalisti Pete Poskiparta. Kroatian Uutiset päätti selvittää, millä mielellä mentalisti on Dubrovnikiin saapumassa, ja kilautti kaverille.
Pete kertoo odottavansa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa Kroatiassa innoissaan. “Olen käynyt useammakin kerran Yhdysvalloissa ja muualla Euroopassa, mutta Kroatia on toistaiseksi jäänyt kokematta”, hän kertoo ja jatkaa: “Olen kuullut ystäviltäni Kroatiasta ja kroaateista niin paljon positiivista, että on todella mukava päästä itse paikan päälle toteamaan asia”.

Kävele Naiselle Ammatti on konseptina tuttu Petelle, sillä hän on toiminut aiemminkin tapahtuman taustaorganisaatio Naisten Pankin kanssa yhteistyössä ja kerännyt heille rahaa mm. television Kymppitonni-visailussa. “Menestys ei tosin päätä huimannut, joten ei Kymppitonnista kauheasti rahaa kertynyt”, Pete naurahtaa ja toteaa, että tärkeintähän on osallistuminen ja hyvän asian edistäminen.
Pete Poskiparta innostuu kehumaan Naisten pankin toimintaideaa – sitä, että se auttaa kehitysmaissa nimenomaan naisia. Hän toteaa, että kun naisten taloudellista asemaa saadaan parannetuksi, siitä hyötyy myös autettavan oma lähipiiri ja pitkässä juoksussa koko kyläyhteisö. Naiset pääsevät vaikuttamaan omaan elämäänsä ja saavat lisää vaikutusmahdollisuuksia omassa elinpiirissään ja jopa koko yhteiskunnassa.
Tärkeänä seikkana Naisten Pankin toiminnassa Poskiparta mainitsee myös sen, että apu menee varmasti ja taatusti perille juuri sinne, mihin se on tarkoitettukin, eikä jää pyörimään avustusjärjestön byrokratian rattaisiin.

Mutta mitä mentalismi sitten on? Pete kertoo, että se on yksi taikuuden laji, mutta tarkan rajan vetäminen on vaikeaa. “Taikuri tarvitsee näppärät sormet, mentalistin pitää puolestaan olla näppärä mieleltään”, Pete yksinkertaistaa. Molempia taikuuden lajeja pitää luonnollisesti harjoitella, ja mentalisti treenaa mm. muistiaan muistaakseen esimerkiksi korttipakan korttien järjestyksen. Pete kertookin, että kaupassa käynti pitäen vaimolta saatu kauppalista pelkästään muistin varassa on erinomainen harjoitus tähän.
Pete Poskiparta on kiinnostui taikuudesta jo 1980-luvulla. Hän treenasi ja esiintyi klassisena taikurina, ja kun keikkoja alkoi olla riittävästi, hän huomasi 90-luvulla tekevänsä hommia jo työkseen. Vuosituhannen vaihteessa Pete heittäytyi ammattilaiseksi, jolloin taikuudesta ja taikatempuista tuli hänen päätyönsä. 2000-luvun alussa hän kiinnostui mentalismista ja laajensi esiintymistään myös tälle puolelle.

Mentalistin hommien lisäksi Pete Poskiparta on tehnyt radio-ohjelmia. Hänen radiosarjansa Viimeinen keikka, jossa Pete kertoo lavalle kesken esiintymisen menehtyneistä taiteilijoista, on edelleen kuunneltavissa Yle Areenassa.
Kirjailijanura taas sai alkusysäksensä Stan Saanilan kirjan julkistamisjuhlassa, kun kustannusyhtiö lähestyi Peteä kysellen, että milloinkas se mentalisti kirjoittaa kirjan. Nyt kirjoja on ilmestynyt jo useampi, viimeisimpänä keväällä 2021 suuren suosion saavuttanut kirja nimeltä Muisti – mentalistin tehokurssi. Tätä ennen Peten kirjalliseen tuotantoon sisältyvät mm. Arjen mentalisti (2017) ja Huijauksen anatomia (2018), jonka Poskiparta kirjoitti Jose Ahosen kanssa.

Pete Poskiparta kertoo, että korona-aika rajoituksineen on vaikuttanut suuresti myös hänen esiintymismahdollisuuksiinsa. “Kun korona iski, eikä kukaan oikein tiennyt, mitä tässä nyt on tapahtumassa, pari kolme ensimmäistä kuukautta meni ihmetellessä”, Pete kertoo.
Melko nopeasti hän kuitenkin kehitti korvaavaa toimintaa. “Menin kauppaan ja hankin edullisen audiovisuaalisen laitteiston. Näin olen kyennyt tarjoamaan etäkeikkoja, jotka ovatkin toimineet kohtuullisesti. Niiden ongelmana vain on kausiluonteisuus – esimerkiksi pikkujouluaikana keikkaa riittää jopa etänä, mutta sitten saattaa mennä pari kuukautta, ettei puhelin pirise lainkaan. Toistaiseksi olen kuitenkin näillä etä- ja hajanaisilla yksityistilaisuus- sekä yrityskeikoilla saanut pidettyä perheen leivän syrjässä ja pankinjohtajan tyytyväisenä”, mentalisti päättää.
Haastattelua tehdessä kokoontumisrajoituksia oltiin purkamassa, ja tämä on heti näkynyt Peten keikkakalenterissa lisääntyneinä esiintymisinä. Uhkana on kuitenkin edelleen koronatilanteen pahentuminen, mikä johtaisi rajoitusten tiukentamiseen ja vähentäisi näin jälleen keikkamahdollisuuksia.

Mentalisti Pete Poskiparta on kuitenkin mahdollista nähdä sunnuntaina 5.9. kello 18.00 Dubrovnikin vanhassakaupungissa elävänä livekeikalla. Tervetuloa ihmettelemään ja hämmästelemään, mitä ihmisen mieli voi tehdä ja kuinka sitä voidaan lukea. Siinä samalla voit auttaa kehitysmaiden naisia saamaan ammatin ja parantamaan näin sekä heidän että koko kyläyhteisön elämää.
Nähdään syyskuun alussa Dubrovnikissa!
Mustavalkokuvat Jose Ahonen. Värikuva Jari Santala