Tänään alkaa uusi juttusarja, jossa käymme läpi Kroatian kaikkien 21 piirikunnan pääkaupungit. Itse asiassa pääkaupunkeja on vain 20, koska kahdella piirikunnalla on yksi yhteinen pääkaupunki, joka on myös koko maan pääkaupunki. Kroatia on outo maa. Mukana on objektiivisuutta hakeva esittely ja toimituksen omaan kokemukseen perustuva täysin subjektiivinen loppuarvostelu. Ensimmäisenä vuoron saa kaikkien tuntema Split-Dalmatian pääkaupunki Split.
Splitissä historian läsnäoloa ei voi olla huomaamatta. Eikä ihme. Kaupunki sai alkunsa jo 200-luvulla eaa., kun kreikkalaiset perustivat Kroatian Splitiin siirtokunnan käydäkseen kauppaa dalmatialaisten eli paikallisen illyrialaisen heimon kanssa. Ja jo vuonna 305 Rooman keisari Diocletianus rakensi alueelle kuuluisan palatsinsa, joka vielä nykypäivänäkin muodostaa historiallisen Splitin ytimen ja on UNESCOn maailmanperintölistalla.

Tämän jälkeen Split on kuulunut vuorotellen käytännössä kaikille Euroopan mahdeille, paitsi ottomaanit eivät yllättäen ikinä saaneet kaupunkia valloitetuksi. Osaltaan tähän vaikutti juuri edellä mainittu palatsi, joka aikojen saatossa antoi turvapaikan lähiseudun hyökkäyksiä pakenevalle väestölle, mutta toimi myös linnoituksena ja sotaväen tukikohtana.
Vuosien saatossa Diocletianuksen palatsista on purettiin osia, mutta toisaalta sen muureihin on myös rakennetttu asuntoja. Niinpä nyky-Splitissä voi vuokrata huoneen tai koko asunnon palatsin muurista ja kuvitella elävänsä 2 000 vuoden takaisessa antiikin Roomassa, tosin nykyaikaisin mukavuuksin varusteltuna.
Tänä päivänä Split on Kroatian toiseksi suurin kaupunki vähän alle 200 000 asukkaallaan. Jos mukaan lasketaan myös lähikaupungit Suomen pääkaupunkiseudun tapaan, asukasluvuksi saadaan hieman määritelmästä riippuen jotain 200 000 ja 350 000 väliltä.

Splitissä ei voi välttyä urheilulta. Paikalliset kutsuvat kaupunkiaan ‘maailman urheilullisimmaksi kaupungiksi’, jossa suosittuja lajeja ovat tennis, koripallo, uinti, soutu, purjehdus, vesipoolo, yleisurheilu ja käsipallo. Suurin suosikki on tietysti jalkapallo, mikä tuskin yllättää ketään. Paikallisen jalkapalloseuran Hajduk Splitin kannattajayhdistys Torcida on koko Euroopan vanhin kannattajayhdistys, se on perustettu jo vuonna 1950. Kun näet ihan missäpäin Kroatiaa tahansa graffiteja, joissa on vuosiluku 1950, voit olla varma, että täältäkin löytyy Hajduk Splitin kannattajia. Vielä kun joukkue vielä joskus kykenisi lunastamaan kannattajiensa odotukset… Seuran viimeisin mestaruus on niinkin kaukaa kuin vuodelta 2005.
Toinen mainitsemisen arvoinen urheilulaji on sata vuotta sitten Splitin Bačvice-hiekkarannalta alkunsa saanut Picigin. Se on ei-kilpailullinen matalassa rantavedessä pelattava pallopeli, jossa noin viisi henkeä yrittää estää kuorittua tennispalloa osumasta veteen. Peliin kuuluvat olennaisena osana näyttävät akrobaattiset hypyt ja sukellukset. Kun lajissa sitten kilpaillaan, merkitsevää onkin juuri Picigin-ryhmän ‘taiteellinen vaikutelma’. Jos olet joskus oleillut millä tahansa Kroatian uimarannoista, olet hyvin suurella todennäköisyydellä nähnyt porukoiden pallottelevan rantavedessä. Laji on päässyt jopa Kroatian aineettoman kulttuuriperinnön listalle.
Jos rantaelämä ja kuuma sää kiinnostaa, paras aika matkustaa Splitiin on kuumin kesä eli heinä-elokuu. Kesä- ja syyskuussa ja jopa lokakuun alkupuolella saattaa olla päivisin yli 30 asteen lämpötiloja, mutta vähemmän turisteja ja halvemmat hinnat kuin varsinaisena sesonkiaikana. Kaikki palvelut kuitenkin toimivat varsinkin loppukesällä, ja merivesikin on aivan Suomen keskikesän lukemissa. Adrianmereen uskaltaa siis helposti sukeltaa vielä syys- lokakuussakin.

Jos taas haluaa viettää aktiivisempaa lomaa, ajankohdaksi kannattaa valita huhti-toukokuu tai lokakuun loppupuoli. Tällöin lämpötila nousee mukavasti reiluun 20 asteeseen ja aurinkoisia päiviä riittää. Hinnat ovat ‘talviasennossa’, eikä ihan joka paikka ole täynnä turisteja.
Talvella sen sijaan ei Splitiin kannata tulla, sillä joulu-helmikuussa usein sataa, eikä lämpötila juurikaan nouse yli kymmenen asteen. Kaiken kurjuuden kruunaa vielä vekkuli pohjoistuuli bura, joka tekee elämästä vieläkin kylmempää. Joskus, tosin harvoin, Splitissä saattaa sataa jopa lunta.

Lopuksi toimituksen plussat ja miinukset Splitin kohdalla hieman legendaarisen Tekniikan Maailma testaa -konseptin pohjalta.
Kiitämme:
- historiaa
- vanhankaupungin siisteyttä
- maisemia
- monipuolisia rantoja
- kulkuyhteyksiä ulkomaille, muualle maahan sekä saarille
Moitimme:
- kaupungin kalleutta eli ns. turistihintoja
- rikollisuutta, jota tilastojen mukaan Splitissä esiintyy eniten koko Kroatiassa
- Hajduk Splitin jalkapallojoukkueen kurjaa menestystä
Kannattaako käydä:
Aivan ehdottomasti kannattaa! Et voi sanoa käyneesi Kroatiassa, ellet ole viettänyt vähintään yhtä päivää Splitissä.
